Varapuheenjohtajalta

Upea kisaviikko takana - paluu normaaliin tuntuu erityisen hyvältä

17. kansainväliset ja 23. kansainväliset nuorten palokuntakilpailut käytiin Celjessä, Sloveniassa heinäkuussa. Vuoden verran siirtyneiden kisojen aikana oli mahtavaa nähdä nuorten kisaajien riemua, tuomareiden paneutumista tehtäviinsä, aikuisten iloa kentällä. Paluu normaliin oli melkein täydellinen, sillä helteisessä säässä nähtiin yhteensä noin 2500 kisaajan suoritukset 19 eri maasta - vain vähän vähemmän kuin mitä koronaa edeltällä ajalla, ja ilman venäläisten ja valkovenäläisten osallistumista.

Suomesta mukana oli kaikkiaan 9 joukkuetta, 10 tuomaria, sekä tulkkeja ja muita edustajia kaikkiaan noin 120 henkilön verran. Suomalaisten panos kilpailutoimintaan on jo pitkään ollut pohjoismaisittain mittavinta, vaikka meilläkin olisi tilaa vielä useammalle joukkueelle kansallisella tasolla. Suuri kiitos osallistumismahdollisuudesta kansainvälisiin kisoihin kuuluu Palosuojelurahastolle, joka tukee joukkueita osallistumismaksun ja pienen matka-avustuksen verran. Loput kuluista joukkueet keräävät itse - yhden joukkueen kulut ovat noin 7000-10000 euroa, joten puhumme merkittävästä summasta. Onkin mahtavaa, että kisoista toiseen saamme matkaan näin monta joukkuetta.

Kilpailukokemukset luovat monelle elinikäisiä muistoja. Itse kilpailusuoritus on luonnollisesti tärkeä, mutta se ei ole reissun ainoa osa. Tapaaminen kansainvälisten kollegoiden kanssa, palokunnan tiivis yhdessä toimiminen kisatilanteessa, nuorten kansojen esittäytymiset ja messut mahdollistavat osaltaan sen, että meillä on jatkossakin osaavia ja kyvykkäitä toimijoita pelastustoimessa. Kilpailutoiminta on raskas rykäisy monelle, mutta toivottavasti se koetaan myös antoisana - ja palautekyselyn perusteella yli 90 % vastaajista kokeekin näin, sillä he ovat osallistumassa toimintaan jatkossakin. Kysely lähetettiin kaikille mukana olleille suomalaisille. 

Seuraavien isojen kisojen suorituspaikkaa ei vielä tiedetä, mutta nuoret kisaavat seuraavan kerran Italiassa 2024. Siihen valmistautuessa onkin aika nyt levähtää ja aloittaa valmistautuminen kansallisella tasolla pienen huilin jälkeen. Hvala Celje, kiitos Celje!

T

  • 24.08.2022

Aiemmat julkaisut

Taina Hanhikoski

Kirjoittaja Taina Hanhikoski toimii CTIF:n varapuheenjohtajana kaudella 2020-2024.